Cunninlynguists
Kuudes Linja
Sobota 31 marca 2012
Kuudes LinjaSobota 31 marca 2012
Cunninlynguists
CUNNINLYNGUISTS JA TONEDEFF KLUBIKEIKALLE HELSINKIIN
La 31.3.2012 Helsinki, Kuudes Linja +Tonedeff (USA)
Hiphop-yhtye CunninLynguists saapuu kolmen vuoden tauon jälkeen klubikeikalle Suomeen. Atmospheren ja Dilated Peoplen ohella vaihtoehtoisen rap-musiikin arvostetuimpiin nimiin lukeutuva yhdysvaltalaiskolmikko ja lämmittelijänä nähtävä Tonedeff esiintyvät Helsingissä Kuudennella Linjalla lauantaina 31. maaliskuuta.
2000-luvun alussa perustettu CunninLynguists on Deacon the Villainin, Knon, and Nattin muodostama trio. Debyyttialbuminsa ”Will Rap for Food” jo vuonna 2001 julkaissut kokoonpano saavutti laajempaa huomiota läpimurtolevyllään ”A Piece of Strange” (2006), jota pidetään indie-hiphopin merkkiteoksena. CunninLynguistsin tuorein julkaisu on maaliskuussa ilmestynyt viides pitkäsoitto ”Oneirology”.
Uransa aikana CunninLynguists on keikkaillut tai tehnyt yhteistyötä esimerkiksi KRS-Onen, Kanye Westin, Devin the Duden, RJD2:n ja Immortal Techniquen kanssa. Edellisen kerran yhtye vieraili Suomessa viime kesän Pipefestissä. Aikaisemmin myös Ilosaarirockissa nähdyn CunninLynguistsin viimeisimmästä Nosturissa järjestetystä klubikeikasta on vierähtänyt jo kolme vuotta.
Illan toisena esiintyjänä nähdään QN5-levymerkin perustaja ja pitkän linjan hiphop-vaikuttaja Tonedeff. Aikaisemmin tänä vuonna kokoelmalevyn ”Cold.Killed.Collection” julkaisseelta artistilta on lähitulevaisuudessa ilmestymässä myös studioalbumi ”Chico & the Man”.
LIPUT:
Myyntiin to 15.12.2011 klo 9.00
25 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
Illan aikataulu:
23.00 ovet auki
00.30 Tonedeff (USA)
01.30 CunninLynguists (USA)
Facebook-event: www.facebook.com/events/189881257771163/
CUNNINLYNGUISTS (USA)
”The Southern ambassadors of intellectual/emotional hip-hop have returned to blur your mind and expand the genre further, 4.5/5” –URB Magazine
”One of the best albums of the past decade” –Popmatters
”Oneirology couldn’t really get any better” –Rapreviews.com
”CunninLynguists have crafted one of the most interesting and diverse hip hop albums in recent memory, 4.5/5” –Sputnik Music
www.cunninlynguists.com
www.facebook.com/CunninLynguists
www.tonedeff.com
www.facebook.com/tonedeff
www.kuudeslinja.com
www.fullsteam.fi

Wydarzenie dodane przez tohelo | Zgłoś do moderacji
Zdjęcia
Ładowanie zdjęć…
Recenzje
Ostatnia aktywność
-
Kahvio brał udział w Cunninlynguists w Kuudes Linja. Kwiecień 2012
-
parastaennen wybiera się na Cunninlynguists w Kuudes Linja. Marzec 2012
-
aplari wybiera się na Cunninlynguists w Kuudes Linja. Marzec 2012
-
Cashe jest zainteresowany Cunninlynguists w Kuudes Linja. Marzec 2012
-
Varjomiesdot wybiera się na Cunninlynguists w Kuudes Linja. Marzec 2012
-
Jesh-box wybiera się na Cunninlynguists w Kuudes Linja. Marzec 2012
-
tinatinaki jest zainteresowana Cunninlynguists w Kuudes Linja. Luty 2012
-
Usunięty użytkownik jest zainteresowany Cunninlynguists w Kuudes Linja. Luty 2012
-
h00PA wybiera się na Cunninlynguists w Kuudes Linja. Luty 2012
-
nerdpop wybiera się na Cunninlynguists w Kuudes Linja. Luty 2012