Rockin' Hellsinki Kaisaniemi
Czwartek 7 czerwca 2012

Wyślij plakat

Rockin' Hellsinki

Concert

Mötley Crüe, Hardcore Superstar i CRASHDÏET

Czwartek 7 czerwca 2012 o 21:00

Kaisaniemi

Kaisaniemi
Helsinki
Finlandia
Pokaż na mapie Pokaż na mapie
Suomalaisfanien kiihkeä odotus palkitaan kun rockin pahat pojat eli amerikkalainen Mötley Crüe saapuu konsertoimaan Suomeen ensi kesäkuussa.

Yhtye nähdään Rockin’ Hellsinki -tapahtuman pää-esiintyjänä torstaina 7. kesäkuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa – lämmittelijäksi on varmistunut ruotsalainen glam metal-yhtye Crashdïet. Toisen lämmittelijän nimi julkistetaan lähiaikoina.


Mötley Crüe on 1980-luvun alussa perustettu yhdysvaltalainen hard rock –yhtye, jonka muodostavat vokalisti Vince Neil, kitaristi Mick Mars, basisti Nikki Sixx ja rumpali Tommy Lee. Yli 80 miljoonaa albumia pitkän ja värikkään uransa aikana myynyt yhtye tunnetaan musiikkinsa ohella myös jäsentensä yhtälailla värikkäistä edesottamuksista, joista he omin sanoin kertovat The Dirt-kirjassa. Huippusuosittu kirja oli omiaan vahvistamaan Mötley Crüen asemaa maailman pahamaineisimpana yhtyeenä – kuten se itseään haluaa kutsuttavan.

Mötley Crüen Too Fast For Love -debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1981. Ahkerasti
kotikaupungissaan Los Angelesissa keikkailleen yhtyeen maine rajuna livebändinä ja sen myötä saavutettu suosio ei jäänyt huomaamatta kansainväliseltä Elektra-levymerkiltä; yhtye sai levytyssopimuksen, jonka myötä ovet suursuosioon aukesivat. Levytykset kuten Shout at the Devil (1983), Theatre of Pain (1985), Girls, Girls, Girls (1987) ja Dr. Feelgood (1989) myivät miljoonia ja ne palkittiin lukuisilla platina-albumeilla.

Yhtyeen videot pyörivät tiuhaan tahtiin MTV-musiikkikanavalla ja massiiviset kiertueet tekivät Mötley Crüesta tunnetun kaikkialla maailmassa. Jälkimmäinen albumeista nosti yhtyeen suosionsa huipulle – mm. Kickstart My Heart- ja Dr. Feelgood -hitit sisältänyt levy meni Amerikan listaykköseksi pysyen listalla 109 viikkoa julkaisunsa jälkeen. Ko. albumi on yhä yhtyeen myydyin levytys tähän päivään saakka.

Alati rajuilla maneereillaan niin lavalla kuin sen ulkopuolella shokeerannut yhtye koki myös miehistönvaihdoksia vokalistin vaihtuessa John Corabiin yhtyeen kuudennella, Mötley Crüe -nimisellä albumilla (1994). Corabi kuitenkin vaihtui jälleen Vince Neiliin Generation Swine- (1997) ja New Tattoo-albumeilla (2000). Jälkimmäisessä rumpali Tommy Lee puolestaan oli vaihtunut Ozzy Osbournen riveistä tuttuun Randy Castilloon.

Yhtye teki näyttävän paluun parrasvaloihin omaelämänkerrallisen The Dirt -kirjan myötä vuonna 2001 – kirja pysytteli mm. The New York Best Seller -listalla kymmenen viikkoa. Kirjassa yhtyeen jäsenet ja sen taustatiimi kertovat vuosistaan maailman suosituimpiin kuuluneessa yhtyeessä – rajuine sisältöineen se viimeistään niittasi Mötley Crüen maineen rock’n’rollin paheiden ruumiillistumana.

The Dirt myös esitteli yhtyeen uudelle sukupolvelle ja faneille – yhtye esiintyi jälleen täysille saleille kaikkialla maailmassa ja vuonna 2006 se sai ansaitusti oman tähtensä Hollywood Walk of Fame -kävelykadulle. Yhtyeen viimeisin albumi on Saints of Los Angeles (2008) – levy on ensimmäinen yhtyeen alkuperäisellä kokoonpanolla sitten Generation Swine -albumin.

Mötley Crüe, Crashdïet + special guest Rockin’ Hellsinki-tapahtumassa Helsingin Kaisaniemen puistossa (ovet auki klo 16.00)

Liput: ennakkoliput 59 euroa, ovelta 64 euroa + mahd. toimituskulut
Lipunmyynti: www.menolippu.fi, Lippupalvelu. HUOM! Lipunmyynti alkaa maanantaina 19.12.
VIP-pakettien myynti ja tiedustelut Eastway Oy / Menolippu puh. 010 841 41 85, vip@menolippu.fi
Poleć wydarzenie:

Shoutbox

Zostaw komentarz. Zaloguj się w Last.fm lub zarejestruj (za darmo).
  • MrSixx

    Toivottavasti Vince ja Mick on soitto/laulu kunnossa keikalla.

    Kwiecień 2012
  • HarassmentPand

    Hi Guys! Are there any volunteers who can arrange a light excursion for two Russian tourists after the gig or at the weekend?

    Marzec 2012
  • Porpentina

    Jos nyt tän myötä pääsis yli niistä Sonispheren traumoista. -___-

    Marzec 2012
  • arrowi

    Vuoden paras keikka odotettavissa, ei jaksais enää odottaa..

    Luty 2012
  • kasariruhtinas

    Näitä bileitä ei voi missata.

    Luty 2012
  • MrSixx

    Lippu on jo. Nyt ei auta muuku odotella.

    Styczeń 2012
  • -Madonna-

    Не обсуждается даже ))))

    Styczeń 2012
  • marika_l08

    Отлично!!!! Едем!!!!!!!!!!!

    Styczeń 2012
Zobacz wszystkie 16 wiadomości

Wybierasz się?

Ładowanie…
Ładowanie…

Powiązane wydarzenia

zobacz więcej

Ostatnia aktywność

  • DrScummm wybiera się na Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. 3 godziny temu
  • SirLighthill jest zainteresowany Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. Czwartek rano
  • Jone89 wybiera się na Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. Środa po południu
  • rantsi92 wybiera się na Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. Środa po południu
  • hannnaliisa jest zainteresowana Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. w zeszłym tygodniu
  • mragrawara jest zainteresowany Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. w zeszłym miesiącu
  • wea_sel wybiera się na Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. w zeszłym miesiącu
  • TheKarpaasi wybiera się na Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. w zeszłym miesiącu
  • Kannibaali wybiera się na Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. w zeszłym miesiącu
  • Inamourada jest zainteresowana Rockin' Hellsinki w Kaisaniemi. w zeszłym miesiącu